luku 5
David lähti epätoivoisesti etsimään uloskyntiä. Hän kiipeili pöydillä ja hyppi tuolien yli pästäkseen palouloskäynnille. Missään ei ollut tietä ulos... Davin olisi siis loukussa täällä seuraavaan aamuun asti, mutta mikäli koulu oli suojattu niin David löydettäisiin varmasti pian.
David istahti erään pölyisen tuolin päälle, välittämättä siitä miten paljon pölyä se häneen tartutti. Oli aivan sama miltä näytti, kun kukaan ei ollut näkemässä.
David siveli taskujaan ja yritti raapia selkäänsä, mutta huomasikin siellä jotain suurta. Se oli hänen reppunsa.... Davidin puhelin olisi repussa! Hän voisi soittaa sillä kotiin tai laittaa viestiä olinpaikastaan vanhemmilleen, etteivät nämä turhaan huolestuisi! David olisi pelastunut!
Kun David yritti avata puhelimensa, niin siitä kuului vain pieni inahdus, mutta mitään ei tapahtunut. Olisiko se voinut mennä rikki Davidin kompastuessa kynnyseen!? Olisi kai... Se siitä pelastuksesta!
David laittoi reppunsa viereisen tuolipäälle, mutta otti kännykän taskuunsa varmuuden vuoksi. Hän nousi tuolilta hiljaa ja käveli salin toisessa päässä olevan peilin luo. Peili oli rikki. Se oli haljennut kahtia moneen kertaan, mutta yhtäkän palasta ei ollut maahan pudonnut. Peili näytti vanhalta ja käytetyltä ja siitä pystyi hädin tuskin näkemään itseään. Peili oli pölyssä ja siinä oli pienä pintanaarmuja. David tahtoi nähdä itsensä siitä. Hän pyyhkäisi peilin pintaa varovasti hihallaan. Peili liikahti. Se melkein kaatui Davidin päälle, mutta David sai siit kunnon otteen nostaakseen sen takaisin.
David nosti peilin paikoileen ja katsoi sen takaa tulevaa mustaa valoa. Valo oli tumma, mutta tuntui kuin valon lähteellä olisi poltettu jotain...
David työnsi peiliä sivuun ja astui sisään peilin takana olevaan käytävään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti