Sytyttäjä luku 10

Luku 10

Tyttö nousi ylös Davidin perässä ja katsoi tätä ujosti. David osoitti suuntaan josta oli tullut ja pyysi Cristineä neuvomaan tälle tien ulos.

Cristineä nyökkäsi ja tarttui Davidia kädestä. Hän veti tätä nopeasti eteenpäin ja pujahteli mitä uskomattomista väleistä, joista David joutui ahtautumaan päästäkseen niistä läpi. 

Lopulta he olivat perillä. David kiitti tyttöä ja meni paikkaan josta hän oli pudonnut alas. Cristine tuli perässä ja veti seinässä kiinni olevasta kahvasta ja laite alkoi nousta. Laite nousi joka sekuntti ylemmäs ja ylemmäs. David joutui ottamaan Cristinestä kiinni, ettei häntä pyörryttäisi liikaa.

Vihdoin David näki tasanteelle, josta oli tullut sisään. Hän tunnisti vaaleanharmaan liikuntasalin lattian, jota pitkin oli kävellyt löytäessään peilin. 

David vilkaisi kelloa ja se näytti puoli seitsemää aamulla. Apua! Koulu alkaisi pian... 

David kääntyi Cristineä päin ja sanoi tälle nopeasti.

"Kiitos avusta. En olisi ikinä löytänyt takaisin ilman sinun apuasi. Kiitos paljon! Lupaan tulla käymään, jos vain löydän tänne takaisin... En myöskään paljasta sinua kellekään. Lupaan sen!"

David tarttui Cristinen käteen ja puristi sitä tiukasti. Hän irroitti otteen hiljaa ja lähti juoksemaan ovelle päin. 

Hän näki Cristinen pään vähitellen katoavan kuoppaan ja hänen poskellaan valui kylmä kyynel. 

Cristine oli koskettanut hänen sydäntään. Hän oli ollut toivoton ja tuntui kuin hän ei enää osaisi puhua. Cristinestä oli silti toivoa. David päätti että jonain päivänä Cristine puhuisi! David opettaisi häntä niin pitkään, että Hän oppisi. 

Käytävä näytti pitkältä, mutta Davidin täytyi jaksaa juosta se loppuun. Hän tiesi, että ensimmäiset oppilaan tulisivat jo seitsemän jälkeen, joten hänellä oli kiire. 

Hän juoksi käytävän loppuu ja huomasi oven olevan auki! Kuka oli avannut sen? Se oli aivan sama! Täytyi ehtiä ensimmäiselle tunnille! 

David oli jo aulassa,kun hän näki Markin edessään kiireisen näköisenä. 

"Hei! Täällähän sinä olet. Äitisi on etsinyt sinua! Missä olet ollut?... Aivan sama soitan äidillesi, että olet täällä."

David yritti kieltää Markkia, mutta Mark puhui jo hänen äidilleen. 

Davidin ihokarvat nousivat pystyyn ja hänen teki mieli paiskata Markin puhelin maahan, ennen kuin kuulisi äitinsä huutavan vihaisena langan toisessa päässä. Mutta hämmästyksekseen hän kuulikin Markin sanovan.

"David on täällä! Hänellä olikin viiteen asti koulua, koska hän ei ollut ehtinyt tehdä erästä kuvistyötä loppuun... Niin juuri! Hän tuli Sen jälkeen meille yöksi,koska kotiinne oli kuulemma liian kaukana ja hän oli hävittänyt piponsa... Niin, hän on turvassa! Juuri niin.... Selvä hei hei!"

David katsoi Markkia ihmeissään suu auki. 

"Saat kiittää onneasi, että juuri minä olen ystäväsi!" 

Mark sanoi ylpeästi ja vilkaisi Davidia pyytävänsä näköisesti.

"Kiitos"

David sai kurkustaan  rykäistyä. Hän tarttui Markin löysään huppariin ja nostin tämän ilmaan. Mark irroitti tämän otteen ja läimäisi Davidia päähän hiljaa. He nauroivat yhdessä ja lähtivät seuraavalle tunnille.

David oli ehtinyt, ja mikä parasta Mark oli valehdellut hänen puolestaan! Hän oli siis vielä puhtaalla maalla. 

Ensimmäinen tunti alkoi, mutta David kelasi mielessään vain tämän päivän tapahtumia. Cristine... Liikuntasali... Peili... Kaikki oli tapahtunut kuin unessa. Kaikki vaikutti suunnitellulta, kun sitä jälkeen päin ajatteli. 

Mark heitti Davidia kumilla ja tämä havahtui ja hymyili Markille.
David käänsi katseensa pois ja kirjoitti vihkoonsa isoin kirjaimin:

SYTYTTÄJÄ!<3